Oli mielenkiintoista törmätä kuntavaalien 1988 jälkeisten luottamuspaikkaneuvotteluiden muistioon. Sieltä löytyi melkoinen määrä lautakuntia: on lomalautakunta, palolautakunta, tutkijalautakunta ja peräti 13-jäseninen(!) verolautakunta. Poliisipiirin neuvottelukuntaankin on valittu kuusi jäsentä ja kuusi varajäsentä. Tänä päivänä toimin Someron ainoana edustajana vastaavassa toimielimessä. Herää kysymys, mistä noille kaikille paikoille on löydetty luottamushenkilö?
Tänään Someron hallintorakenne on tiivis ja suoraviivainen. On yhdeksänjäseninen kaupunginhallitus ja samankokoiset tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta. Sivistyslautakunnassa ja perusturvassa on kummassakin yksitoista jäsentä, tarkastuslautakunnassa viisi. Laissa määritetään Someron kokoisen kunnan valtuutettujen vähimmäismääräksi 27. Meillä valtuustossa on 35 jäsentä.
Luottamuspaikkojen väheneminen on tapahtunut suunnilleen samassa tahdissa kuin puolueiden ehdokasmäärien tippumisen kanssa hieman erilaisella kaarella tosin. Tämänkertaisten kuntavaalien kohdalla erityisesti keskustan ehdokasmäärä näyttäisi tipahtavan runsaasti Somerolla. Valtakunnallisesti "vanhat puolueet" kärsivät ehdokasmäärien laskemisesta suhteellisen merkittävissäkin määrin.
Luottamuspaikkamäärien pitäminen suhteellisen suurena on perusteltavissa sillä, että sitä kautta päätöksenteossa on mukana mahdollisimman laaja kattaus kuntalaisia. Käytännön toimintaan sillä on jokseenkin vähän merkitystä, esimerkiksi kokouksissa on yleensä äänessä tietty pieni porukka ja valtaosa on hiljaa. Paikat myös jaetaan aina tavalla tai toisella poliittisten voimasuhteiden mukaan, joten sen suhteen määrillä ei ole isossa kuvassa merkitystä. Toki vaikkapa pienpuolueiden kannalta suuremmat luottamuspaikkamäärät avaavat mahdollisuuksia päästä päättävien pöytien ääreen.
Somerolla lautakuntarakenne on toimiva. Aika ajoin löydän itseni pohtimassa, olisiko valtuuston paikkalukua paikallaan vähentää. Salin keskellä on suuri hiljainen enemmistö, jonka merkitys näkyy äänestyksissä, ei muuten. Edellisvaalien tulosta katsottaessa, jos napsii listan lopusta kahdeksan valtuutettua pois, heidän puoluekantansa ovat seuraavat: 3 kesk, 2 kok, 2 sd (käytännössä toinen paikoista valtaosan vaalikautta vasemmistoliitolla) ja 1 ps. Tämähän noudattaa voimasuhteita harvinaisen hyvin ja isossa kuvassa muutos olisi melkoisen olematon.
Tässä suhteessa tilanne on erilainen valtakunnallisten vaalien kohdalla. On ollut vähän huvittavaakin kuunnella paikkakunnalla vaatimuksia kansanedustajien määrän tiputtamisesta sataan. Miltei samaan hengenvetoon painotetaan, kuinka tärkeää olisi saada Somerolta kansanedustaja. Nämä kaksi asiaa ovat melkoisessa ristiriidassa. Ja jälkimmäisestä toiveesta saadaan ehkä tärkein peruste kansanedustajien määrän pitämiselle nykyisellään, eli vain sitä kautta taataan eduskuntaan suhteellisen hyvä alueellinen kattavuus niin, että kaikki edustajat eivät tule vain suurista kaupungeista. Tulevissa maakuntavaaleissakin tämä on sudenkuoppa jo Someron kokoluokkaa oleville kunnille, meidän edustuksemme tulee olemaan erittäin ohut.
Numerot ovat numeroita ja olennaisempaa on työn sisältö. Koen että esimerkiksi perusturvalautakunnassa jäsenet ovat hyvin perehtyneitä toimialaan ja seuraavat tarkasti miten päätökset vaikuttavat. Kuntalaisten viestejä tuodaan lautakuntaan aktiivisesti. Tämäntyyppinen aktiivinen luottamushenkilötoiminta on ihanteellista. On hyvä huomata, että luottamushenkilönä toimiminen ottaa jonkin verran aikaa ja vaivaa, vaikkakin kuntavaaliehdokkuudesta kieltäytyvillä tästä tulee olevan ylimitoitettu kuva. On toki myös myönnettävä, että luottamustehtävää voi ja pitääkin olla mahdollisuus hoitaa hyvin erilaisin tavoin. Silti on todettava, että melko moni päästää itsensä tarpeettoman helpolla.
Palaan vielä alun pohdintaan kansanedustajan työn ja kunnallisen luottamustehtävän välisistä eroista. Kansanedustajien työ valiokunnissa perustuu siihen, että toimielimen jäsenillä on vahva vaaleissa kansalta saatu mandaatti, eli kaikki jäsenet ovat kansanedustajia. Kunnallisen päätöksenteon puolella lautakunnan jäsenistä usein merkittävä osa ei ole valtuutettuja ja näin ollen heillä ei ole suoraa mandaattia. Siksi ne toimivat ikäänkuin alisteisina valtuustoon nähden. Eduskunnassa valiokuntien rooli on suurempi.
Molemmissa valmistelutyö nojaa virkavastuulla toimivien henkilöiden panokseen ja päättäjät keskittyvät päättämiseen. Usein etenkin kuntapuolella nämä roolit menevät helposti sekaisin ja virkamiehet alkavat tekemään ihan jotain muuta kuin mitä luottamushenkilöt ovat linjanneet. Vastaavasti luottamushenkilöiden toiminta innoittuu joskus virkamiesten tontille päsmäröimään ns. operatiivisen johtamisen puolelle. Roolien rajat tulisi pitää selkeinä, muuten seuraa helposti ikävyyksiä ja molemminpuolisen luottamuksen rakoilua. Etenkin kunnallisella tasolla luottamushenkilön on pakko pystyä luottamaan virkamieheen. Jos tämä luottamus menee, jonkun on väistyttävä.
Luottamushenkilöiden määrän vähentyessä tulisi kehitykseen vastata yhä voimakkaammin niin, että tunnustettaisiin keskeisten luottamustehtävien vaativuus. Se on helposti miltei ilmaiseksi tehtävää puolipäivätyötä. Vaikka sitä ei palkalliseksi tehtäisikään, olisi oikeus ja kohtuus myöntää laajalti sen työn arvo, eikä palkita sitä pelkillä haukuilla. Siitä meistä moni olisi jo melkoisen tyytyväinen.
Kommentit
Lähetä kommentti